ImagineEU-kilpailu
Laita mielikuvitus liikkeelle: mitä haluaisit muuttaa EU:ssa?
Miten Euroopan unioista voisi tulla vielä parempi paikka elää? EU:n asukkaat voivat esittää konkreettisia parannusehdotuksia eurooppalaisissa kansalaisaloitteissa, joilla he voivat vaikuttaa EU:n lainsäädäntöön. ImagineEU-kilpailussa taas nuoret saavat keksiä ideoita, joiden pohjalta voitaisiin kenties jonakin päivänä tehdä EU-tason kansalaisaloite.
Oletko lukion tai muun toisen asteen oppilaitoksen opettaja?

Anna oppilaillesi valmiuksia vaikuttaa yhteiskunnassa
Kannusta oppilaitasi (kahden viimeisen vuoden opiskelijoita) kokoamaan enintään seitsemän hengen tiimi ja kuvaamaan lyhyt video, jossa he esittelevät konkreettisia, EU:n tasolla toteutettavia parannusehdotuksia. Opettajan tehtävänä on ilmoittaa tiimi kilpailuun ja, jos tiimi sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, matkustaa sen mukana opintomatkalle Brysseliin. ImagineEU-kilpailu tarjoaa oppilaille mahdollisuuden harjoitella tiimityötä, kehittää hyödyllisiä kansalaisvaikuttamisen taitoja ja tutustua eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen.
Voit perehdyttää oppilaitasi EU:n tarjoamiin osallistumismahdollisuuksiin käyttämällä oppiaineistoa EU-demokratiaa käytännössä – Vaikuta kansalaisaloitteella. Aineistossa käsitellään myös viestintä-, neuvottelu- ja suostuttelutaitoja ja annetaan vinkkejä tehokkaan videon tekemiseen. Se on saatavilla kaikilla EU:n virallisilla kielillä.
Oletko lukion tai muun toisen asteen oppilaitoksen viimeisen tai toiseksi viimeisen vuoden opiskelija?

Kokoa opiskelukavereistasi enintään 7 hengen tiimi ja kuvaa lyhyt video, jossa esitellään jokin idea oman lähiympäristön parantamiseksi. Pyydä opettajaasi ilmoittamaan tiimi ja video kilpailuun. Jos video sijoittuu kolmen parhaan joukkoon, tiimi pääsee matkalle Brysseliin tutustumaan EU:n päätöksentekoon ja lakien laadintaan.
ImagineEU-kilpailussa voit nostaa esiin asioita, joita voitaisiin mielestäsi parantaa omassa yhteisössäsi tai ympäristössäsi ja joihin voitaisiin vaikuttaa EU:n lainsäädännön kautta kaikissa EU-maissa. Kuvaa lyhyt video, jossa selitetään, mitä pitäisi muuttaa ja miten, ja hanki lopuksi tukijoita ideallesi.
Osallistujia koskevat vaatimukset
Kilpailu on suunnattu lukion tai muun toisen asteen oppilaitoksen kahden ylimmän luokkatason oppilaille kaikissa EU-maissa. Kilpailuun voivat osallistua enintään seitsemän oppilaan tiimit opettajan valvonnassa. Videot on ilmoitettava kilpailuun viimeistään 13.12.2023.
Kriteerit täyttävät videot ladataan kilpailun verkkosivustolle, jossa yleisö voi äänestää suosikkejaan 20.12.2023 alkaen. Tiimi voi kampanjoida videonsa puolesta ja houkutella ystäviä, sukulaisia ja muita tuttavia äänestämään sitä. Yleisöäänet ovat yksi kriteereistä, joiden perusteella kansalaisaloiteasiantuntijoista muodostuva tuomaristo arvioi videot.
Kilpailu on saanut inspiraationsa eurooppalaisesta kansalaisaloitteesta. Tällä EU-tason suoran demokratian välineellä tavalliset ihmiset voivat vaikuttaa EU:n toimiin ja lainsäädäntöön. Kilpailun järjestää Euroopan komission pääsihteeristön SG.A.1-yksikkö ”Politiikan prioriteetit ja työohjelma”.
Palkinto
Kolmesta parhaasta videosta vastaavat tiimit saavat palkinnoksi opintomatkan Brysseliin, Euroopan unionin keskuspaikkaan. Palkintomatka järjestetään 21.–23.3.2024.
Matkan aikana tiimi pääsee tapaamaan EU:n toimielinten edustajia ja saa tietoa siitä, miten EU:ssa tehdään päätöksiä ja laaditaan säädöksiä sekä miten tavalliset ihmiset voivat vaikuttaa eurooppalaisilla kansalaisaloitteilla.
Osallistumisehdot
- Kilpailuun osallistuvassa tiimissä on oltava enintään 7 oppilasta, jotka opiskelevat jossakin EU-maassa lukion tai muun toisen asteen oppilaitoksen ylimmällä tai toiseksi ylimmällä luokkatasolla.
- Videossa on käsiteltävä aihetta, joka liittyy johonkin Euroopan unionin toimivaltaan kuuluvista aloista – aivan kuten eurooppalaisten kansalaisaloitteidenkin aiheet.
- Videon kesto voi olla enintään 3 minuuttia. Videon ja ilmoittautumisen voi tehdä millä tahansa EU:n virallisella kielellä, mutta mukaan on liitettävä englanninkielinen transkriptio/tekstinnös videon sisällöstä.
- Tiimin ja videon ilmoittaa kilpailuun valvova opettaja, joka pääsee oppilastiimin mukana Brysselin-matkalle, jos video sijoittuu kolmen parhaan joukkoon.
- Opettajan on ladattava video Vimeoon tai YouTubeen ja liitettävä videolinkki ilmoittautumislomakkeeseen.
- Ilmoittautumisen yhteydessä on toimitettava kunkin videossa esiintyvän oppilaan täyttämä ja allekirjoittama lupalomake.
Arvostelukriteerit
Kilpailun tuomaristo arvioi yleisöäänestyksessä 10 eniten ääniä saanutta videota. Se käyttää seuraavia arviointikriteereitä:
- Relevanssi eurooppalaisen kansalaisaloitteen kannalta (0–25 pistettä): Sopisiko videolla esitetty idea kansalaisaloitteen aiheeksi?
- Selkeys (0–50 pistettä): Onko viesti selkeä ja ytimekäs?
- Luovuus (0–25 pistettä): Onko idea omaperäinen? Käsitteleekö tiimi ideaansa kiinnostavalla tavalla?
Säännöt ja asiakirjat
Lupalomake (vaaditaan ilmoittautumisen yhteydessä)
Aikataulu
Kilpailussa on seuraavat vaiheet:
- Ilmoittautuminen16.10.2023–13.12.2023
- Yleisöäänestys20.12.2023–28.1.2024
- Palkinnonsaajien julkistusviimeistään 20.2.2024
- Palkintomatka (opintomatka Brysseliin)21.–23.3.2024
Ilmoittautumislomake
Tiedotusaineisto
Tutustu tiedotusmateriaaliin, jonka avulla voit kätevästi levittää tietoa ImagineEU-kilpailusta. Aineistoa on kaikilla EU:n virallisilla kielillä.