Siirry pääsisältöön
Eurooppalainen kansalaisaloite

Uutiset

Logo ECIDay2022
  • 20/05/2022
Eurooppalaisen kansalaisaloitteen päivä 2022: 10 vuotta kansalaisaloitteita

 

Euroopan talous- ja sosiaalikomitea järjestää eurooppalaisen kansalaisaloitteen päivän 2.6.2022. Tällä kertaa teemana on "Eurooppalainen kansalaisaloite: 10 vuotta takana – mitä tulevaisuudessa?". Tapahtuman avaa demokratia-asioista vastaava Euroopan komission varapuheenjohtaja Dubravka Šuica.

Ohjelmassa on muun muassa keskitettyä tuenilmausten keruujärjestelmää käsittelevä seminaari, jonka Euroopan komissio järjestää yhdessä EU:n kansalaisaloitefoorumin kanssa. Sen aikana kerätään palautetta ja kehitysehdotuksia käyttäjiltä ja sidosryhmiltä.

Kyseessä on ns. hybriditapahtuma, eli siihen voi osallistua sekä paikan päällä Brysselissä että verkkoyhteyden kautta. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 25.5.

 

  • 03/05/2022
'Discover the European Citizens’ Initiative' webinar - 3 May 2022
Tämä uutisartikkeli ei ole saatavilla suomeksi, mutta siitä voi tehdä konekäännöksen "Uutiset-sivulla".

Taking the initiative matters! Discover how to make a difference with the European Citizens’ Initiative.

Watch the recording of the webinar to find out about this unique participatory democracy tool and listen to people who have started initiatives and experts.

Staff from the European Commission and the ECI Forum gave an overview of the European Citizens’ Initiative, focusing on recent improvements and the different ways people can get involved. People who have decided to start European citizens’ initiatives shared their experience and explained why they chose to use the ECI for their cause and what impact they have reached so far.

The webinar was organised on 3 May 2022. Follow the link below to watch its recording.

Logo EndTheSlaughterAge
  • 27/04/2022
Uusi kansalaisaloite rekisteröitiin: End The Slaughter Age

Euroopan komissio päätti 27.4.2022 rekisteröidä eurooppalaisen kansalaisaloitteen ”End The Slaughter Age” (lopetetaan eläinten teurastus). Kyseessä on kolmas tänä vuonna rekisteröity aloite.

Tässä kansalaisaloitteessa kehotetaan komissiota jättämään kotieläintalous pois maataloustukiin oikeuttavien toimien joukosta ja ottamaan käyttöön kannustimia kasvi- ja solupohjaisten maataloustuotteiden tuotantoa ja myyntiä varten.

Aloitteen järjestäjillä on 6 kuukautta aikaa aloittaa tuenilmausten kerääminen aloitteelleen.

 

Podcast
  • 21/03/2022
Kuuntele uusimmat CitizenCentral-podcastit

Eurooppalainen kansalaisaloite täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi on julkaistu CitizenCentral-podcast ECI@10: new initiatives and fond memories. Siinä kuullaan yhtä entistä, yhtä nykyistä ja yhtä mahdollista tulevaa kansalaisaloitteen järjestäjää. Äänessä ovat Simona Pronckutė (Fraternité 2020 - Liikkuvuus. Edistys. Eurooppa), Julia Baines (Pelastetaan eläinkokeeton kosmetiikka) ja Virginia Fiume (Hiilelle hinta ilmastonmuutoksen torjumiseksi).

Toinen uusi podcast-jakso on Vaccines and copyright – meet the Europeans fighting for changes in EU policies. Siinä puhuvat rokotteista ja tekijänoikeuksista Jakamisvapaus- ja Oikeus hoitoon -kansalaisaloitteiden järjestäjät sekä teollis- ja tekijänoikeuksien asiantuntijat. 

Englanninkielisiä CitizenCentral-podcasteja voi kuunnella Apple Podcasts-, Spotify-, Google Podcasts- ja SoundCloud-palveluissa.

 

Logo FurFreeEurope
  • 16/03/2022
Uusi kansalaisaloite rekisteröitiin: Fur Free Europe (Eurooppa ilman turkiksia)

Komissio rekisteröi 16.3.2022 eurooppalaisen kansalaisaloitteen Fur Free Europe. Siinä kehotetaan komissiota kieltämään eläinten pitäminen ja tappaminen turkistuotantoa varten koko EU:ssa sekä tarhaeläinten turkisten ja niistä tehtyjen tuotteiden myynti EU:n markkinoilla.

Kyseessä on toinen vuonna 2022 rekisteröity eurooppalainen kansalaisaloite. Aloitteen järjestäjillä on kuusi kuukautta aikaa aloittaa tuenilmausten kerääminen.

 

  • 11/03/2022
EU:n kansalaisaloitefoorumin tiedotustilaisuudet korkeakouluissa

Vuosi 2022 on Euroopan nuorison teemavuosi, ja sen aikana on hyvä tilaisuus jakaa kansalaisaloitetietoutta opiskelijoille.

Keväällä 2022 EU:n kansalaisfoorumin ylläpitäjät kiertävät korkeakouluissa eri puolilla Eurooppaa kertomassa kansalaisaloitteista ja foorumin tarjonnasta. Ensimmäiset kohteet ovat Babes-Bolyai University (Romania), University of Wroclaw (Puola), Leiden University (Alankomaat) ja Universidade Lusófona (Portugali).

Logo WinItOnThePitch
  • 02/02/2022
Uusi kansalaisaloite rekisteröitiin: Win It On The Pitch (Kaikki voittakoot pelikentällä)

Komissio rekisteröi 2.2.2022 eurooppalaisen kansalaisaloitteen Win It On The Pitch (Kaikki voittakoot pelikentällä). Aloitteen järjestäjät kehottavat komissiota suojelemaan eurooppalaista urheilun toimintamallia, jonka perustana ovat arvot, solidaarisuus, kestävyys ja avoin kilpailu.

Tämä on ensimmäinen komission vuonna 2022 rekisteröimä kansalaisaloite ja 17. rekisteröity aloite sen jälkeen, kun eurooppalaisiin kansalaisaloitteisiin alettiin soveltaa uusia sääntöjä 1.1.2020. Aloitteen järjestäjillä on 6 kuukautta aikaa aloittaa tuenilmausten kerääminen.

  • 01/02/2022
Uutta tiedotusaineistoa kansalaisaloitteista

Uutta ja päivitettyä materiaalia eurooppalaisten kansalaisaloitteiden markkinointia varten on nyt saatavilla Jaa tietoa -sivulla.

Tarjolla on muun muassa esitteitä, videoita sekä sosiaaliseen mediaan soveltuvia tekstejä ja kuvia 24 kielellä.

 

IT developments
  • 01/02/2022
Allekirjoitusten keskitetty keruujärjestelmä uudistui

Komission tarjoamasta keskitetystä allekirjoitusten keruujärjestelmästä on julkaistu uusi versio, jossa on uusia ominaisuuksia. Yksi niistä on monikielinen EU Captcha -varmenne, jolla varmistetaan, että käyttäjä on ihminen. Kyseessä on avoimen lähdekoodin ratkaisu, joka täyttää myös yleisen tietosuoja-asetuksen vaatimukset.
Lisäksi kansalaisaloitteiden järjestäjät voivat nyt saada tarkkoja tilastotietoja siitä, miten järjestelmää on käytetty allekirjoitusten keräämiseen. Keskitettyä keruujärjestelmää käytetään jo useimpien vireillä olevien kansalaisaloitteiden yhteydessä. Sen käyttö tulee pakolliseksi 1.1.2023 alkaen rekisteröitävissä aloitteissa.

Podcast
  • 15/12/2021
Kuuntele CitizenCentral-podcast-sarjan viides jakso

Eurooppalaista kansalaisaloitetta käsittelevän CitizenCentral-podcast-sarjan viides jakso on julkaistu Apple Podcasts-, Spotify-, Google Podcasts- ja SoundCloud-palveluissa.

Tämän jakson aiheena ovat ympäristötietoiset kuluttajat, jotka pyrkivät torjumaan ilmastonmuutosta luovilla tavoilla. Jaksossa käsitellään kansalaisaloitteita Fossiilisten polttoaineiden mainonta ja sponsorointi kiellettävä ja Eurooppalainen ekotasoluokka (European EcoScore). Aihetta kommentoivat näiden alojen asiantuntijat ja aktivistit.

Haluatko saada lisätietoa ja tehdä yhteistyötä?