Siirry pääsisältöön
Eurooppalainen kansalaisaloite

Näin pääset alkuun

Kansalaisaloiteopas

Opaskirjanen: Johdatus eurooppalaiseen kansalaisaloitteeseen

Kansalaisaloitteen päävaiheet

Eurooppalainen kansalaisaloite on tavallisen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa EU:n politiikkaan. Kansalaisaloitteella voit ajaa yhteisiä asioita ja herättää keskustelua sinulle tärkeistä asioista.

Miten se tapahtuu käytännössä?

  • Kansalaisaloitteella voi pyytää Euroopan komissiota tekemään uusia lakiehdotuksia, jos aloitteen aihe kuuluu EU:n toimivaltaan.
  • Kun kansalaisten perustama järjestäjäryhmä on rekisteröinyt aloitteensa, sille on kerättävä vähintään 7 EU-maasta yhteensä vähintään miljoona allekirjoitusta (paperilomakkeilla tai verkkojärjestelmällä). Sen jälkeen järjestäjät voivat toimittaa aloitteen komissiolle.
  • Järjestäjät pääsevät tapaamaan komission edustajia ja selittämään heille aloitteensa tavoitteita.

Komissio käsittelee aloitteen ja antaa vastauksen, jossa se kertoo, aikooko se ryhtyä aloitteen pohjalta toimiin ja millaisiin mahdollisiin toimiin.

Kansalaisaloitteiden yhteydessä on noudatettava säädettyjä menettelyjä. Yksittäisen aloitteen käsittely voi kaiken kaikkiaan kestää kuukausia tai jopa vuosia!

Kansalaisaloite kannattaa valmistella huolellisesti. Käytä apunasi seuraavia:

  • tämä sivusto – sen sivuilla kuvataan koko kansalaisaloiteprosessi
  • EU:n kansalaisaloitefoorumi, jossa on tarjolla oikeudellista neuvontaa ja käytännön ohjeita esimerkiksi seuraavista aiheista:
    • kansalaisaloitteen laadinta
    • yhteistyökumppanien haku ja järjestäjäryhmän perustaminen
    • allekirjoitusten kerääminen.

Järjestäjät voivat käyttää maksutta komission ylläpitämää keskitettyä tuenilmausten keruujärjestelmää. Järjestelmä täyttää tietosuojavaatimukset, ja siihen on helppo määritellä kansalaisaloitekohtaiset asetukset.

Laita kansalaisaloite vireille

Kun olet koonnut järjestäjäryhmän, laatinut aloitteen ja kerännyt kaikki tarvittavat tiedot, voit tehdä komissiolle aloitetta koskevan rekisteröintipyynnön.

Sitä varten järjestäjäryhmän edustajan on luotava järjestäjän käyttäjätili, johon kirjataan tietyt tiedot aloitteesta ja järjestäjistä. Käyttäjätili luodaan oman sähköpostiosoitteen avulla, ja tämä osoite tulee näkyville tälle sivustolle sen jälkeen, kun kansalaisaloite on rekisteröity.

Huom. Järjestäjän käyttäjätilin perustamista varten on luotava EU login -tili. Järjestäjän käyttäjätili -sivulla on erilliset ohjeet siitä, miten matkapuhelinnumero yhdistetään EU login -tiliin, jotta voidaan käyttää vahvaa kaksivaiheista tunnistautumista.  

 

Haluatko saada lisätietoa ja tehdä yhteistyötä?